Päädyimme takaisin yhteen miesystäväni kanssa ja olen siitä NIIN onnellinen!!! Mä rakastan häntä täydestä sydämestä ja hän minua. Olemme puhuneet ja puhuneet, kaiken katkeruuden, mitä välillämme on ollut. Hän haluaa auttaa ja tukea minua, hän on ollut pahoillaan ja niin olen minäkin. En ollut oma itseni, kun lopetin suhteemme. Minun olisi pitänyt tukeutua häneen, mutta sen sijaan työnsin hänet pois. Ajattelin etten halua hänen joutuvan kärsimään siitä väsymyksestä ja huonosta olosta ja stressistä, mitä itse koin. En tajunnut ollenkaan,että sysäsin hänet todella huonoihin fiiliksiin.

Mutta, tästä seurasi itselleni aikapaljon harmia. Mustasukkaisuus. En ole ikinä ollut mustasukkainen, mutta nyt näen niitä peikkoja jokapaikassa ja kuvittelen mielessäni kaikenlaista. Hän ei ole pettänyt minua, suhde toiseen naiseen oli eromme aikana. Hän itsekin kutsui sitä laastariksi, hänelle oli tullut paniikki löytää heti joku uusi. Mielessäni pyörii nyt vain se, että hän on pystynyt löytämään toisen, ihastumaan ja minä jäin toiseksi. Näinhän se ei mennyt, mutta minkäs minä ajatuksilleni voin.

Kidutan itseäni kaikilla tyhmillä ajatuksilla. Kuinka hän kattelee muita naisia netissä, telkkarissa, salilla, uimarannalla jne.. Mulla on mennyt monta viikonloppua pilalle näistä johtuen. Mutta olen myös seurannut miestä, kun olemme olleet jossain, missä kauniita naisia parveilee. Ei hän niitä katso, näkee toki, mutta ei jää tuijottamaan. Onneksi. Hän saattaa havannoida ihan eri asioita, mitä minä ja se on ihanaa ja piristävää.

Olemme puhuneet tästä ongelmasta paljon ja toivon pääseväni siitä eroon, kun sitä tarpeeksi käsittelee. Ongelma on ihan turha, mieheni on kerta toisensa jälkeen sanonut, kuinka tärkeä hänelle olen, että hän arvostaa minua, että olen todella kaunis ja haluttava eikä ikinä halua ketään muuta. Hän on itkenyt monesti, kun on näitä asioita kertonut. Hän on todella kultainen ja kiltti ja uskon häntä, tietenkin. Ei hän tekisi mitään, mikä mua satuttaa. Nyt on itselläni ollut parempi kausi, kun olen päässyt tilanteen yläpuolelle, järki on voitolla tällähaavaa.

Haluan vaan nauttia elämästä ja meidän yhteisistä viikonlopuista. Meillä on yhteisiä harrastuksia, josta molemmat nauttii, me tehdään aina hyvää ruokaa ja syödään ihan rauhassa, ajan kanssa. Me puhutaan paljon ja ollaan sylikkäin, käsi kädessä. Hän ei todellakaan epäröi pussata keskellä väkijoukkoa, hän näyttää tunteensa. Hänen katseensa on niin intensiivinen, kun katsoo minua silmiin ja sanoo rakastavansa minua.

Toivon että pääsen mustasukkaisuudesta eroon, ettei se nakerra meidän välejä. Se on oikeasti todella hermoja vievää, masentavaa, pelottavaa, kuluttavaa, kun kokoajan miettii, että mitähän se toinen nyt touhuaa ja katselee. Me emme ole muuttamassa yhteen, joten emme ole yhdessä kokoajan. Yleensä viikonloput, mutta välillä haluan sillonkin omaa rauhaa ja mieskin tykkää, että on omaa aikaa. Mä en aio enkä halua alkaa häntä vahtimaan, ja kyllä minä luotan häneen ihan 100%, joten mitään ongelmaa ei pitäisi olla. Haluan olla hänelle se ihana nainen, jolta hän saa kaiken, mitä tarvitsee ja hän on minulle kyllä juuri se oikea mies, jolta saan kaiken. Ihan kaiken.

Ihanaa ja tunnelmallista elokuuta kaikille!

-Tähti

Kävin sitten uuden kaverini kanssa "bilettämässä". Porukka oli todella paljon, kaikenikäisiä. Olo oli odottava ja olin hyvällä tuulella, tanssin itekseni, kaverin kanssa ja parin miehen kanssa. Mutta loppujenlopuksi ilta oli varsin lattea, ei ketään mielenkiintoista tyyppiä. Mutta kiva oli käydä jossain!

Myöhemmin olin toisen ystäväni kanssa lähikaupungissa bilettämässä ja se ilta oli vielä latteampi kuin edellinen. Kukaan ei ole kiinnostunut minusta enkä minä osaa vielä lähestyä ketään. Todella paksu muuri on alkaa juttelemaan miehille, en mä vaan osaa. Ja huono itsetunto ei auta asiaa yhtään. Jokatapauksessa me ystäväni kanssa tanssittiin ja pidettiin todella hauskaa!

Vanha luokkakaverini aktivoitui ja on laitellut paljon viestejä ja ollaan yritetty tavata monta kertaa. Molempia taitaa vaan jännittää, kun se oli niin vaikeaa. Mutta kerran se onnistui ja hän tuli mun luona käymään. Keitin kahvia ja juteltiin kaikkea, hän on todella kova puhumaan. Hän oli "säilynyt" hyvänä, ei mitään valittamista ulkokuoressa. Muuten hänen elämänsä tuntui olevan hiukan liian hektistä, hänellä on 4 lasta, nuorin 2v ja lapsia kahden eri naisen kanssa. 

Sen jälkeen meni pari päivää, kun ex-miesystäväni tuli juttusille.

Että heillä on mennyt välit poikki sen uuden naisen kanssa. Hän itse ei ollutkaan viihtynyt naisen seurassa ja suhteessa oli liikaa ongelmia.

Ja mulla pysähtyi sydän, ja sitten se alkoi pamppailemaan ihan hurjana.

Huh. No enhän mä voinut muuta, kun kuunnella. Me ei oltu enää pidetty yhteyttä hänen toiveestaan ja olin vähän katkera siitä, joten oli vaikeaa suhtautua hänen avautumiseen. Aihe oli kuitenkin ehdottoman oikea ja kiinnostava. Tietenkin olin pahoillani hänen puolesta, en halua hänelle mitään pahaa.

- To be continued -

-Tähti

miten tämän elämän saisi nyt jotenkin iloisemmaksi?? Olemme pitäneet edellisen miesystäväni kanssa säännöllisesti yhteyttä ja toisaalta se on vaikeuttanut oloani, koska hän kertoilee myös paljon nykyisestä naisestaan. Ei tietenkään mitään henkilökohtaisuuksia, en halua kuullakkaan semmosta. Toisaalta yhteydenpito on itsellenikin ollut hyvää ajanvietettä ja saan edes jonkun kanssa kirjoitella ja vaihtaa kuulumisia. Nyt maanantaina sitten hän teki päätöksen, ettei halua jatkaa kirjottelua. Hänelle on tullut sellainen olo, ettei pääse musta kunnolla eroon, vaan miettii mua ihan liikaa. Toki sitten vastasin, että tehdään niin, vaikka se sattuukin. 

Luulen että suurin syy tuolle asialle oli se, että sanoin liittyneeni Tinderiin. Hän kirjottikin, ettei halua kuulla, jos käyn treffeillä tai mitään muutakaan, että se tekee liian kipeetä hänelle. Miksi se niin kipeää tekee? Hän alkoi seurustelemaan viisi viikkoa eromme jälkeen Tinderistä löytyneen naisen kanssa. Eli siinä muutama viikko on kirjoiteltu ennen tapaamista. Miltä se minusta sitten tuntui?? Ihan kauhealle, se mies repi sydämen irti rinnastani. Joulu meni ihan pilalle. Olin ihan hajalla. Emme eronneet riitojen takia, vaan minun täydellisen uupumisen takia. Itse ajattelin, että kun saan levätä ihan kunnolla muutaman viikon, kuukauden, niin voidaan pikkuhiljaa alkaa tapailemaan taas. Mutta hänelle tuli ilmiselvä paniikki löytää tilalle heti uusi.

Ja nyt hän ei halua eikä kestä kuulla jos minä alan deittailemaan yli 4kk erosta. 

Meillä oli niin suuri rakkaus, ettei tosikaan. Ei meistä kumpikaan ole siitä päässyt vielä yli. Todella harmi, että ex seurustelee, hän on täysin sitoutunut toiseen ja tunnen sen miehen, että hän ei tule sitä naista jättämään. Hän on uskollinen ja luotettava.

Että semmoisen kultakimpaleen ja ihanuuden MINÄ, tyhmä nainen, päästin menemään. Mutta, uskon että jos meidät on tarkoitettu yhteen, niin me tullaan vielä olemaan yhdessä. Nyt yritän kovasti fiilistellä sinkkuutta, onhan sekin hienoa! Lähden lauantaina bilettämään uuden ystäväni kanssa (nainen), joka on myös hiljattain eronnut ja hän on todella hersyvä persoona! Mun on pakko heittäytyä nyt menovaihteelle ja haluan päästä takaisin siihen helppoon ja hauskaan fiilikseen, mikä oli joskus alle 18v sinkkuna! Ai että niitä aikoja, kun suurella tyttöporukalla heiluttiin milloin missäkin päin Suomenmaata ja aina oli hauskaa.

Oikein hauskaa viikonloppua ihan meille kaikille :)

- Tähti

Mun pitää vissiin keskittyä nyt ihan itteeni, en mä muuten osaa noita kokemuksia mieltää. Väkisin ei mitään synny ja en mä kovin vakavaa suhdetta ehkä edes halua. Kaipaan vaan miestä elämääni, mutta pelottaa sitoutuminen ja onko musta siihen. Muutama kuukausi sinkkuna on tehnyt sen, että arvostan omaa aikaa todella paljon. Kuulostaa ristiriitaiselle, mutta kiva kun olis kuitenkin joku mies, silloin tällöin seurana. Viikonloput on aika pitkiä viettää yksin ja täällä pikkukaupungissa ei ole yhtään mitään rientoja, en vaan tajua, missä voisin miehiä tavata.

Odotan että kevät tulee ja illat pitenee ja tulis iltaisinkin lähettyä ulkoilemaan ja pyöräilemään. Jotenkin on niin nuhjaantunut olo kylmän ja lumisen talven jälkeen, että sitä kaipaa valoisia iltoja. Ja piristystä. Luulin, että sinkkuna pystyisin enemmän olemaan kavereitteni kanssa, mutta heilläkin on ne omat kiireensä. On ollut vähän vaikeaa totutella sinkkuelämään, kun aina on seurustellut, 18 vuotiaasta lähtien. Se totaalinen yksinäisyys, mikä tulee, kun on tarpeeksi kauan yksin. No, mulla on aikaa vasta muutama kuukausi, mutta sekin riittää. Tuntuu siltä, että sutii vaan paikallaan eikä vaan etene minnekään. Jotenkin pyristelee sitä vastaan,että on yksin, vaikka toisaalta yksin olemisessa on todella paljon hyviäkin puolia.

Mukavaa helmikuuta!

-Tähti

Ihan perussääntöjä:

• Isot alkukirjaimet, pilkut ja pisteet. Muuten on vaikeeta joskus ymmärtää, mitä tarkoitetaan kun kaikki sanat on samassa pötkössä. Kirjoita mieluummin koneella kun puhelimella.
• Yritä kirjottaa jotain asiaa. Kysy miten on päivä mennyt, olitko töissä tai mitä teet iltaisin kotona tms.. 
• Kysele! Kun nainen/mies vastaa, niin kysy jotain, muuten keskustelu tyssää! Ei kukaan jaksa sellaista, mikä ei johda mihinkään.
• Älä kysy ensimmäisenä kuitenkaan avainta kuva-albumiin tai seksiä tms.. Yleensä ihmiset haluaa ensin vähän tutustua toiseen.

Itse kirjottelin jokaiselle miehelle, joka edes jotain yritti kertoa. Se, että lopulta kirjottelin enää kahdelle, nyt enää yhdelle, johtuu siitä, ettei muut keskustelut johtaneet yhtään mihinkään. Ehkä olisi ollut mielenkiintoisia miehiä tarjolla muitakin. Itse tein alotteen kolmelle, joista kukaan ei vastannut minulle takaisin. En ole ruma, vaan kaunis 47v nainen.

Tämä yksi mies, jolle kirjottelen, on ihan tavallisen oloinen suomalainen mies. Hänen kasvonsa tekivät minuun jonkunlaisen säväyksen, vaikkei häntä kovin komeaksi voi sanoa. Olemme kirjoitelleet nyt reilun viikon ja suunnittelemme tapaamista. Minulla on vähän perhosia vatsassa, jännittää. 

Entisen miesystäväni kanssa olemme ystäviä ja pidämme yhteyttä. Olen kuitenkin nyt vihdoin saanut taottua kallooni, että hänellä on uusi nainen ja hän on mennyt eteenpäin ja suhde on vakava. Minunkin vaan pitää mennä ihan oikeasti eteenpäin. Kovasti on edelleen tunteita entistä kohtaan ja hänelläkin minua kohtaan. Mietin myös niin, että jos meidät on tarkoitettu olevan vielä joskus yhdessä, niin niin tulee käymään. Mutta en jää odottamaan enkä jätä elämääni elämättä sen takia.

-Tähti

Liityin nettitreffipalveluun, josko löytäisin sieltä keskusteluseuraa. Olen aika pettynyt niihin miehiin, suurin osa ei vaan osaa kirjottaa mitään. Seksiseuraa hakevia en edes noteeraa, onnea vaan heille. Olen kirjotellut kymmenien miesten kanssa ja vain yksi osaa kirjottaa. Kirjoittelu on yleensä yksipuolista, eli miehet ei kysele mitään. Lisäksi kaikki kirjoitetaan yhteen pötköön ilman välimerkkejä. Tai sitten kirjoitellaan kaikenlaisia latteuksia "olet söpö""olisi ihana viereesi nukahtaa" niin mitä noihinkin edes voi vastata?

Yksi mies siellä on tosiaan ylitse muiden. Olen erittäin kiinnostunut hänestä ja hän on ehdottomasti tuonut elämääni lisää vipinää. Mutta luulen, ettei hänkään ole se oikea. Hänestä puuttuu se kipinä elämään, mitä haluan mieheltä. Haluaisin miehen joka haluaa Elää, on innostunut vähän kaikesta, rikkoo rutiineja ja on hauska, iloinen ja mielenkiintoinen. Hänen pitää kysellä musta kaikki mahdollinen. Hän haluaisi välillä yllättää mut! Hän viettelisi mut, haluaisi mua ja silittäisi, ottaisi mut. Hän olisi se, joka vie ja minä voisin vain nauttia. Sellainen, jonka kanssa yhdessä suunniteltaisiin tulevia reissuja ja kaikkea muuta. Jonka kanssa kesäiltana laiturin nokassa istuen katseltaisiin ilta-aurinkoa ja haaveiltaisin tulevasta.

Haluan vaan rakastaa, ja enemmän kuin sitä, haluan että joku rakastaa MINUA.

-Tähti

Mitä kaikkea taas onkaan tapahtunut. Luulen, että elämäni on tylsää, mutta nykyään ehkä ei kuitenkaan. Tietenkin, kun monet illat viettää yksin kotona, niin on pitkä aika ja ehtii miettimään kaikenlaista.

Entinen miesystäväni (olkoot vaikka M) tapasi siis ennen jouluaattoa jonkun naisen, jonka todella halusi tavata. Seuraavana päivänä hän oli menossa parin päivän reissuun ja koska olemme olleet tiiviisti yhteydessä, odotin että hän jonkun viestin laittaa, kun on sinne perille päässyt.

No ei laittanut. Ja minä odotin, itkin, murehdin. Toki alitajuntaisesti mietin, että on sitten rakastunut ekoilla treffeillä ja unohti minut. Niin oli käynyt.

Sitten tuli jouluaatto, joka oli osaltani pilalla samointein. M oli löytänyt ihanan naisen, jonka kanssa halusi katsoa mitä elämä tuo. Hän oli ilmiselvästi ihan pähkinöinä. Ja minä olin juuri antanut itseni taas rakastua M:n. Aamulla klo 7 olin jo lenkillä, koska en juurikaan nukkunut. Kahdeksan jälkeen vein äidin kanssa isäni haudalle kynttilän. Toinen lapseni tuli puolilta päivin, itse menin joulukirkkoon sitten itkemään. Toinen lapseni tuli myöhemmin. Minua ei olisi vähääkään huvittanut tehdä jouluruokia, kattaa pöytää ja olla iloinen. Olin täysin surun murtama.

Onneksi kuitenkin lasteni kanssa mulla on sellainen huumori, että se puree kaikkiin ja meillä oli tosi hauskaa. Pelailtiin siinä vielä, ennenkuin toinen lapsi lähti isänsä luo. Toinen jäi sitten ihan yöksi. Hänen kanssaan oli todella kiinnostavat keskustelut koko illan ja jälkeenpäin olen todella iloinen, että hän oli siinä höpöttelemässä.

Joulupäivä meni itkeskellessä M:n perään. Itkin silmät päästäni, kun mietin mitä hän ja se nainen olivat illan, yön ja päivän puuhanneet. Byäääähhhhh!!

Kivun kautta ihminen kasvaa. Huominen on aina tulevaisuutta. Metri metriltä se mäki pienenee. Kihlat meni mutta suhdetoiminta jatkuu. Mennytta ei takaisin saa. Oppi kautta kantapään. Muutkin mokaa. Ei oo ihan haudan vakavaa.

En ole M kanssa sen koommin nähnyt ja toki olo helpottuu. Silti tietyt laulut, mitä kuunneltiin, saa silmät täyttymään kyynelistä. Mutta onhan kautta aikojen muutkin selvinneet eroista. Kuten mäkisankari Matti Nykänen, varmasti on häntäkin sattunut eräämmänkin kerran. Jotenkin se häntä vaan pitää nostaa pystyyn, mennä rinta rottingilla kohti uusia pettymyksiä.

Hyvää Vuotta 2019!

-Tähti

Olen edellen saikulla, olen ollut todella väsynyt. Olen nukkunut 12-13h öisin (tai yrittänyt nukkua) ja siihen ihan jokapäiväiset päikkärit päälle. Olen käynyt psykologilla ja muutenkin tehnyt töitä itseni kanssa. Lähinnä omien ajatusten kanssa, joita mieli meille jatkuvasti tuottaa. Olen oppinut, että niitä voi jossainmäärin hallita. Ajatukset on mielen tuotteita, joilla ei välttämättä ole mitään tekemistä totuuden kanssa, ne voi haitata elämää todella paljon. Aika suuri asia on, että tajuaa tämän. Kaikki ei todellakaan ole totta, mitä ajattelet. Itse mietin aina, että tottakai itseeni luotan ja omaan arvostelukykyyni. No, ei kannata. Siellä pääkopassa taistelee väärä ja oikea, totuus ja valhe, luulo ja tieto jne.. Ja sulla itselläsi ON oikeasti valta päättää, mikä on totta ja oikein. 

Tämä havainto mutkisti hieman asioita, koska luulin tehneeni oikea päätöksen jättää miesystäväni. Oman jaksamiseni kannalta se oli ihan oikea päätös, ei mulla ollut voimia jatkaa suhdetta enkä olisi pystynyt antamaan sille kaikkea. En pystynyt pitkiin aikoihin. Olemme kuitenkin olleet yhteyksissä aika paljon, olen tukenut häntä tässä kriisissä ja yrittänyt selvittää asioita, miksi näin tapahtui. Olimme, ja olemme edelleen, ihan erityisen läheisiä ja luotamme toisiimme, keskusteluyhteys on säilynyt. En halua olla kenenkään kanssa huonoissa väleissä.

Nyt olemme lähentyneet todella paljon ja meillä on ollut muutamaan kertaan todella intiimiä, ihania hetkiä. Hän on mun paras ystäväni, luotan häneen kuin kallioon ja tiedän, ettei hän ikinä tekisi mitään, mikä mua satuttais. Mutta, hän on kuitenkin eromme jälkeen hakenut aktiivisesti seuraa, koska hän ei halua olla yksin. Ja minä olen hänelle sanonut, että älä missään nimessä jää mua odottelemaan, en voi luvata mitään. Itse en etsi ketään uutta, keskityn itseeni ja toipumiseen.

Olen kokoajan toitottanut itselleni, että se on todellakin molemmille parhaaksi, että hän etsii uutta seuraa. Mutta hitto vieköön, että mua koskee. Ollaan viestitelty asioista aika avoimesti ja hän on käynyt treffeillä (niistä en tiedä sen enempää), mutta ei ole löytänyt ketään. Tällä viikolla olemme nähneet kolme kertaa ja alan olla korviani myöten rakastunut häneen uudelleen. Meistä molemmista on tullut vähän erilaisia ja se on hyvä asia. Mutta sitten hän kertoi, että pelkää ihastuvansa johonkin naiseen ja että on menossa treffeille vielä yhden kanssa, haluaa mennä. Tuon jälkeen itkin yhden illan katkerasti. Hän haluaa siis tavata vielä jonkun ja jotain on ilmassa. Mä en voi mennä väliin, kun en tiedä voinko omalta osaltani luvata mitään. Mitä jos hän ihastuu toiseen? Olen menettänyt maailman ihanimman miehen ja olen 100% varma, etten löydä toista samanlaista.

Joulu tulee ja lapseni tulevat viettämään aattoa kanssani. Illan olen varmaan sitten yksin. Tuo entinen miesystäväni lähtee pariksi päiväksi reissuun ja en voi olla miettimättä, että sielläkö hän tapaa sen yhden naisen.. Ajatukset velloo ja huonot ajatukset etenkin, mutta aion kuitenkin nauttia elämästä ja joulusta. Jouluaattona haluan käydä hautausmaalla, joulukirkossa ja kävelyllä. Tavata äitiäni. Syödä pitkästä aikaa yhdessä lasten kanssa saman pöydän ääressä.

Ihanaa Joulua kaikille, rakastakaa toisianne!

-Tähti

En itse osannut tuoda asioita ja ongelmia tarpeeksi voimakkaasti esille, joten toinen ei huomioinut niitä eikä ymmärtänyt vakavuutta. 

Syy on siis minun. En osannut kertoa. Koska en itsekään tiennyt, mistä kaikki kumpuaa.

Osittain syy voi olla myös toisessa, joka ei osannut ottaa asiaa vakavasti.

Ja sitten kun tulee se "kamelin selkä" -tilanne, niin se katkeaa heti. Riks paks poks, samointein.

Kaksi viikkoa ollaan nyt oltu näkemättä. Mulla on niin ikävä ja mietin usein, oliko tämä oikea ratkaisu? Mitä jos olisin vaan tukeutunut häneen enkä työntänyt pois? Mutta kun mulla on se olotila, etten vaan jaksa antaa enkä jaksa ottaa vastaan. En jaksa olla suhteessa. En ole kovinkaan nauttinut tästä yksinolosta juuri tuon takia, kun en tiedä teinkö oikean valinnan elämässä vai megaluokan virheen.

Meillä oli joitain suunnitelmia tulevaisuuteen, joista yksi oli tänäiltana. Suunniteltiin sitä yhteistä aikaa ja iltamenoa, ruokaa ja stand up-iltaa yhdessä. Hän on siellä nyt muitten kanssa ja minä olen kotona. Toivon että hän osaa nauttia. Tiedän että se on vaikeaa. Vaikeaa on mullakin.

-Tähti

Toi on aika jännä fiilis, ettei uni tule ja nimenomaan se, että se ei suututa. Outoa! Mä kyllä nään kaikenlaisia kokemuksia, siis niinkuin unia, muttei ne voi olla unia, kun en nuku. En siis viime yönäkään herännyt kertaakaan unesta. Makasin ja rentouduin. Korvaako sellainen hyvän unen? En tiedä, mutta ei mua ole tänään väsyttänyt normaalia enempää.

Tein myös sellaisen muutoksen elämässä, että sanoin miesystävälleni, että pidetaan taukoa seurustelusta. Ja syy oli ihan siinä, etten koe antavani hänelle sitä kaikkea, mitä seurustelussa mun mielestä pitää toiselle antaa. En mä ole ollut läsnä meidän tapaamisissa täysillä ollenkaan enää pitkään aikaan. Kokoajan olen vaan miettinyt, että kumpa pääsisin kotiin nukkumaan. Voi kun saisi nukkua vaikka kuukauden putkeen! Olen ihan liian kiltti ja mietin vaan muita ihmisiä. Nyt se raja tuli vastaan ja valitettavasti rakkaani saa tästä kärsiä. 

Ja nyt mulla on NIIIIN huono omatunto, kuin ikinä! En tiedä, sainko asian kerrottua hänelle niin, että hän ymmärsi sen. Hän on todella ihana, ymmärtäväinen ja kiltti ihminen enkä missään tapauksessa olisi halunnut häntä mitenkään satuttaa. Mutta en mä jaksa näinkään. En jaksa seurustella, kun en siitä itsekään saa sitä, mitä haluaisin. Ihan selkeästi yhdistän sen tähän olotilaani, joka on aika sekava. Mun on vaan pakko karsia kaikki "ylimääräinen" pois. Mun pitää saada rauhoittua ja vetää henkeä ja miettiä, mitä seuraavaksi teen. Olen lukenut tosi paljon työuupumuksesta ja toivon, että minä osasin lopettaa ajoissa sen väkinäisen yrittämisen. Haluan selvitä ilman masennus- ja verenpainelääkkeitä. Meidän seurustelu taitaa myös päättyä tähän syksyyn, en halua pitää häntä missään löyhässä hirressä odottamassa.

Ja vaikka kaikki menis päin helvettii, laulan silti laa la la la la la laa, eli jatkan elämääni. Yritän kovasti alkaa nauttimaan omasta ajasta ja siitä, että saan ITSE päättää, mitä teen, millon ja kenen kanssa, Äärettömän tärkeä asia, joka monelta jää kokonaan kokematta. Itsellänikin on semmoiset vajaat 30v aikaa, kun olin sinkku. Olen katsellut matkoja vaikka minne, sillä meinaan jatkaa yksin reissaamista huolimatta stressivatsastani ja huonosta suuntavaistosta. Mun pitää opetella tuntemaan itteni, mihin mä pystyn ja mistä selviän ja mistä tykkään. Mä en voi aina mennä muitten mukana sinne, minne ne haluaa mun elämässä menevän. Mun on pakko oppia tykkäämään itestäni ja antamaan itelleni aikaa. Sitä omaa rauhaa, mitä niin kovasti tarviin!

Maapallo pyörii radallaan ja mä laulan laa la la la la laa laa

-Tähti