Ex osti seurustelun alkuaikoina talon järven rannalta, idyllinen suomalainen iso, vanha talo pelto- ja järvimaisemassa. Sitä remontoitiin paljon, minä tein todella paljon kaikkea. Ulkolaudotus purettiin ja minä kasasin kaikki naulaiset laudat pinoihin. Katto purettiin, siinä sama homma. Sisällä tehtiin erittäin paljon remonttia ja kaikessa autoin, missä pystyin. Keittiö uusittiin kokonaan ja siinä tein todella paljon, mm. kokosin kaikki kaapit. Maalasin katon kahteen kertaan, autoin tapetoinnissa, muurauksissa jne.. Kun se oli valmis, ex esitteli kuinka "HÄN" remontoi keittiön. Joskus mainitsin, että kyllä minäkin siinä jotain tein, niin sain vain outoja katseita.

Se, että ei saanut koskaan kiitosta, alkoi pikkuhiljaa nakertamaan välejämme. Jos toinen auttaa toista, niin se pienin asia, mitä toinen voi tehdä, on sanoa "kiitos". Ehkä jopa "kiitos kulta", ehkä jopa pusun kera. Muttei meillä, hän ei kyennyt siihen. Päinvastoin, mitä enemmän autoin, sitä pahemmalle tuulelle hän tuli ja kaikille jäi aina paha mieli. Niimpä sitten lopetin auttamisen. Kun hän alkoi jotain tekemään, en ollut huomaavinani sitä ollenkaan. Niitä tilanteita tuli todella harvoin, koska hän ei viitsinyt tehdä juuri mitään.Samoin, jos hän etsi jotain omaa tavaraa; mittaa, akkuporakonetta, latureita jne.. ennen autoin etsimisessä, tottakai. Mutta senkin lopetin, kun ei siitäkään avusta viitsinyt kiittää. Miten se onkin niin vaikeaa? Kun hän alkoi kuleksia kotona raskain askelin, huokaillen, kaappeja paukutellen, jotain etsien, minä vaan touhusin omia juttuja, monesti lähdin lenkille. Ja yleensä hän ei edes kertonut, mitä etsi, vaan odotti että häneltä kysytään.

Minä yritin pitää isoa taloamme siistinä. Se vaati viikottain paljon siivoamista, sillä meillä oli koirakin, josta lähti kiitettävästi karvaa. Monesti lauantaisin minulla oli liikaa tekemistä. Halusin herätä ajoissa, jotta sain lukea lehden rauhassa. Mies heräsi samoihin aikoihin, ei sanonut huomenta, raapi vatsaansa ja meni vessaan. Sitten keitti kahvit, monesti halusi että kaadan hänelle kahvin kuppiin ja otan tietenkin maidonkin jääkaapista. Lehden luettuaan, lähti olohuoneeseen katsomaan tv:tä tai surffailemaan nettiin. Maito ja kahvikuppi jäi keittiön pöydälle, kahvinkeitin päälle. Sitten hän vaan maleksi ympäriinsä kertomassa juttujaan. Minä aloin imuroimaan ja sitten tein ruuan. Sitten lähdin käyttämään toista lastamme harrastuksessa, josta oltiin vasta iltapäivällä vasta takaisin kotona. Kävin kaupassa aina silläaikaa, kun lapsi harrasti. Kotiin tullessa purin kauppakassit, laitoin pyykit pyörimään ja pesin lattiat. Otin välipalaa ja aloin valmistelemaan iltaruokaa. Tykkäsin tehdä lauantaiksi vähän parempaa ruokaa, mutta luovuin siitäkin. Lauantait oli mulle ihan liian kiireisiä. Näin ollen syötiin monesti perunoita ja kastiketta tai ranskalaisia ja nakkeja, yäk.

Sillä aikaa mies ei ollut saanut yhtään mitään aikaan, ei niin mitään. Kun tulin iltapäivällä kotiin, hän kävi monesti katsomassa mitä kaupasta ostin. Jos olin ostanut jotain parempaa juustoa tai leikkelettä tms, niin kohta hän ahmi jo niitä hyvällä ruokahalulla, kysymättä edes, että saakohan niitä syödä vai meinasinko käyttää niitä johonkin muuhun. Ei hän semmoisia kysellyt. Veteli vaan paksuja siivuja kalliista juustosta puukolla ja mässytti. Hän oli oikeutettu syömään kaiken, mitä jääkaapissa oli. Oikeuksia oli mutta ei velvollisuuksia.

Olin ihan täynnä sitä työleiriä, mikä kotona vallitsi. Ei se voi mennä niin, että toinen tekee kaiken ja toinen vaan mitä milloinkin sattuu haluamaan. Jos ex joskus auttoi ja vaikka imuroi, niin sitä piti kehua ja asiasta piti mainita vielä viikkojen päästä, kuinka HÄN imuroi!!

Minulla oli mitta täynnä!

-Tähti