Ex:n kanssa ei koskaan ollut vilpittömästi kivaa, onnellista tai tasapainoista elämää. Se oli aina sen verran kivaa, kun itse jaksoin kulloinkin pitää kivaa fiiilistä yllä. Tosin, läheskään aina se ei riittänyt. Monesti, kun luulin, että meillä on kivaa, havahduin siihen, että hän oli välillä ajatuksissaan aivan muualla. Hän ei kyennyt olemaan läsnä, vaan kaiketi mietti aina jo kaikkea mahdollista, mitä seuraavaksi tekisi tai sanoisi. Siis semmoista, mistä mulle tulisi kurja olo. Minulla ei saanut olla liian kivaa, aina piti olla joku asia, mikä ei ollut hänen mielestään hyvin ja mistä minulle voi kuittailla. Sama pätee onnellisuuteen, välillä koin kyllä exän kanssa onnellisuuden hetkiä. Kun esim. olimme puhuneet jostain tärkeästä asiasta, joka liittyi meidän suhteeseen, ja hän monin sanankääntein sai minut vakuuttuneeksi, että hän nyt sitten muuttuu ja saan parempaa kohtelua. Silloin aina ajattelin, että on mulla niin ihana aviomies, että se yrittää tehdä kaikkensa ja että se vihdoin muuttuu ja kohtelee minua kuin toista ihmistä tulee kohdella. Yleensä nuo lupaukset peruttiin jo samana iltana, viimeistään seuraavana päivänä. Lupauksilla ei ollut hänelle minkäänlaista arvoa, ne olivat pelkkää sanahelinää. Joten se myös siitä tasapainoisesta elämästä, sitä ei exän kanssa voinut viettää.

Ex ei koskaan huomioinut perhettään, hän ei tervehtinyt, kun nähtiin esim. aamulla tai töitten jälkeen. Hän vaan tuli ja sanoi jotain pirullista tai monesti oli ihan hiljaa, ihan kuin meitä muita ei olisi ollenkaan olemassa. Meillä oli kovaakin vääntöä joskus siitä, että olisi ihan mukava, kun aamuisin hänkin sanoisi huomenet muille, kuten me muutkin toivotettiin toisillemme. Mutta siihen hän ei vaan kyennyt, miksi ei, koska hänenlaisensa ihmistyypit eivät huomioi "alaisiaan".

Jatkuva varuillaan olo, suunnitelmien muuttuminen ja hänen mielentilojen tutkiminen, vaistoaminen, sai minut lopuksi aika sairaaksi. Jatkuva stressaaminen kaikesta teki sen, että vatsani on ollut 13v sekaisin. Kyllä. Reagoin vatsalla aina kaikkeen pelottavaan, uusiin odottamattomiin käänteisiin. Minun oli pahimpaan aikaan todella vaikeaa suoriutua esim. kaupassa käymisestä. Kesken kaiken jouduin etsimään vessaa, ostoksetkin piti joskus hylätä kaupassa hyllyväliin ja juosta ulos lähimpään vessaan. Mietin monesti, mistä se johtui ja nyt sen tiedän. Vaiva rajoitti elinpiirini todella suppeaksi ja vaikutti mielialaani pikkuhiljaa. Sain paniikkikohtauksia ja silloin heräsin ja kävin lääkärissä. Myös psykologilla kävin muutaman kerran, mutta luulin vaivojeni johtuvan töistä. Sittemmin minulla todettiin masennus ja tajusin, että syy oli lähempänä kuin arvasinkaan.

Mieheni oli narsisti.

-Tähti