On aika sen nyt mennyt minkä muistoihini paan
maailmamme pyörii, antaa pyöriä sen vaan.. / Eput

On vaikeaa olla samaan aikaan uudessa onnellisessa suhteessa ja tehdä eroa exästä. Kun exä laittaa jotain ikävää viestiä ja (jostain syystä) usein perjantaisin, niin siinä tahtoo olla viikonloppu pilalla. Kuilu on todella suuri ahdistuksen, suuttumuksen ja onnellisuuden, rakastamisen välillä. On vaikeaa saada itseään siihen onnellisuuden moodiin, kun juuri on ollut siellä murheiden syövereissä. On vaikeaa nauraa, olla iloinen ja rakastaa. Taustalla vaanii se peikko, josta ei ota selvää mitä milloinkin meinaa. Onneksi mulla on semmoinen rakas, jonka kanssa voin keskustella nämäkin kaikki asiat. Hän kannustaa siihen, kun itse vain valittelen tilannetta ja harmittelen että yhteistä aikaamme kuluu moiseen. Me puhutaan sitten kaikki, mitä asiasta osataan puhua ja sitten on helpompi jatkaa yhteistä iltaa ja yötä.

Sitten on se vaihe eron jälkeen, että etsii itseään. Millainen ihminen sitä oikeastaan sitten onkaan, kun saa olla millainen on? Ei tarvitse miellyttää enää ketään. Ei tarvitse miettiä seuraavia askeleitaan. Ei tarvitse miettiä sanojaan ja miten ne nyt olis parasta asetella. Ei tarvitse miettiä, uskallanko sanoa vastaan, jopa suuttua. Ei tarvitse leikkiä sängyssä jotain sellaista, mitä mitä ei halua. Ei tarvitse antaa. Vaan saa. On niin ihanaa saada kaikkea!

Minut imettiin ihan tyhjiin 20v avioliiton aikana. Se oli niin totaalinen tyhjyys, että ei ollut mitään muuta vaihtoehtoa kuin erota, hinnalla millä hyvänsä. Ei sellaista yhdessäoloa voi jatkaa, jossa itse antaa ihan kaikkensa ja tekee kaikkensa ja toinen ei vaivaudu yhteisen hyvän puolesta tekemään juuri koskaan mitään, eikä varsinkaan omasta tahdostaan. Lopuksi sitä on fyysisesti ihan loppu, väsynyt ja onneton. Henkisesti kärsin paniikkikohtauksista, masennuksesta ja vatsavaivoista. Kaikki nuo on nyt taaksejäänyttä. Eniten ihmettelen vatsaoireitani, jotka todellakin johtuivat henkisestä epävarmuudesta, sen koommin kun muutin pois, ei ole ollut vatsan kanssa isoja ongelmia. Mutta edelleenkään en uskalla lähteä ilman Imodiumia pidemmälle automatkalle, bussiin en todellakaan. Ellei siellä ole vessaa. Opamoxiakin jouduin käyttämään tietyissä tilanteissa vuosikausia, nyt olen vähentänyt sitäkin. Siitä en koskaan onneksi tullut riippuvaiseksi. Nyt käytän sitä joskus, kun olen rakkaani kanssa, varsinkin kun olemme yön yhdessä, niin hyvin aikaisin aamulla otan puolikkaan, koska jostain syystä aamuisin meinaa iskeä paniikki. Ja silloin sen sivuvaikutuksena oleva väsymyskään ei haittaa, kun vielä nukkuu muutaman tunnin. Kunhan vielä aikaa kuluu, niin voin jättää senkin pois.

Antaa ajan vaan kulua, se parantaa monta asiaa. Pitää vaan olla kärsivällinen, että kaikki järjestyy ajallaan. Itse ajattelin eron alkumetreillä, että nyt vaan nopeasti kaikki pakettiin (ositus, avio-osuus, huoltajuus..), mutta niihin meni kuukausia. Välillä vedettiin henkeä, kerättiin voimia ja jatkettiin. Maailma vaan pyörii, vaikka oman pään sisällä olisi millainen sekasorto eikä tietoa kuinka selviää. On annettava itselleen aikaa käsitellä tunteitaan ja nousta vahvempana kuin koskaan takaisin elämään. Minua ei enää ex-mies määräile, minä en suostu. Minä otan selvää asioista ja uskallan todellakin olla eri mieltä. Elän elämääni kuten parhaaksi näen ja kunnioitan muita ihmisiä ympärilläni, kohtelen heitä ystävällisesti ja reilusti, ettei tarvitsisi riidellä.

Minusta tulee Minä ja tykkään siitä ihmisestä!
-Tähti - ehkäpä jo aika onnellinen :)