Kirje EXälle (jota en koskaan lähetä)

Sinä Rakas EX-mieheni,

en voi ymmärtää, kuinka olen voinut olla kanssasi 25 vuotta. Noin itsekästä, omahyväistä, ilkeää, valehtelijaa, oman edun tavoittelijaa, selkäänpuukottajaa, saamatonta ja aivotonta ihmistä en olisi halunnut elämääni alunperinkään. Mutta alussa et ihan noin paha ollutkaan, mihin nyt olet päätynyt. Ilkeä, omahyväinen, itsekäs ja saamaton olit jo silloin, mutta se ei ihan niin selvästi silloin vielä näkynyt. Kun lapset oli pieniä, niin eipä siinä ollut aikaakaan kovin tarkkaa analyysia puolisosta tehdä. Pikkuhiljaa, vuosien kuluessa sinä muutuit aina vaan itsekkäämmäksi määräilijäksi ja me muut saimme olla omassa kotonamme kuin kusi sukassa, että millähän päällä sinä mahdat olla taas. Muistan monesti, kun olin lasten kanssa hulluttelemassa kotona, sisällä, pyörittiin ympäri huoneita ja heiteltiin toisia pallolla tms ja meillä oli niin hauskaa! Kunnes ovi kävi, minun oli lopetettava se hulluttelu ja sanoa lapsille että nyt tuli iskä ja nyt me lopetamme tämän leikin. Koska sinä et ymmärtänyt, että lasten kanssa voisi olla hauskaa. Sinua harmitti, että jotkut osasivat hullutella ja olit sitten "turpa rullalla", joskus pitkiäkin aikoja. Sinun huumorintajusi ei kestänyt tuollaista hauskaa ilottelua, vaan sinun huumoriisi tarvittiin aina joku, jota mollata. Se oli sinulle niin hauskaa ja on sitä edelleen.

Minä vietin lastemme kanssa paljon aikaa ja ikävä kyllä, mahdollistin sinun ilkeän ja itsekkään käyttäytymisen. Minä pehmensin teidän välisiä kiistoja, mm. selitin lapsille miksi iskä ei nyt maksakaan niistä metsätöistä, mitä he tekivät, vaikka lupasi. Kun lapset suuttuivat sinuun, minä olin aina välissä hyssyttelemässä heitä ja sinua. Kun me riitelimme, niin minun oli pyydettävä anteeksi, olin syyllinen tai en, koska muuten riitaa ei olisi koskaan selvitetty. Eihän sitä noinkaan "selvitetty", mutta sain itselleni mielenrauhan, sillä en halua olla riidoissa kenenkään kanssa.

En ollut sinulle helppo vaimo. Kyllä minussa oli potkua, varsinkin liittomme keskivaiheilla, kun vielä välitin sinusta, mutta aloin jo näkemään sen hulluuden, missä elin. Tai yritin elää. Kyseenalaistin paljon asioita, mitä kerroit, kyselin liikaa ja ihmettelin kertomiasi tarinoita. Kerroit paljon tarinoita, en tiedä, miten moni niistä tuli vain pääsi sisältä vai oliko kaikki oikeasti tapahtunut. Monesti aloitit tarinan aivan keskeltä, etten tiennyt ketä ihmisiä siihen kuului ja näin ollen juonta oli todella vaikeaa seurata. Ja sinä suutuit aina, kun sanoin että aloita juttusi alusta, en minä voi tietää muuten ketä siihen kuuluu ja mitä se edes koskee. Monesti suutuit niin paljon, että lähdit pois suuttuneena ja loukkaantuneena ja silloin asiaa oli täysin mahdotonta kanssasi jatkaa. Alkuaikoina matelin perässäsi ja yritin saada sinua paremmalle tuulelle ja jatkamaan juttujasi. Oi luoja, miten olinkaan sellainen.

Huusin ja karjuin sinulle, kun olin kokenut vääryyttä, mutta sinä et välittänyt vähääkään, se oli sinulle kait omasta mielestäsi hyvä juttu, että reagoin. Silti äärimmäisen harvoin nukuin sohvalla, sitä en uskaltanut tehdä. Silloin olit aamulla entistä pahemmalla päällä. Riitojen selvittäminen kanssasi oli yhtä tuskaa, sillä sinä muistit ne niin tyystin erilailla kuin minä. Monesti oli viikon, kahden mykkäkouluja, koska en vaan enää välittänyt setviä niitä. Viimeisinä vuosina en edes suuttunut, koska se oli ihan sama, muutosta ei tule ja riitoja vaan ei saa ratkottua. Ehdotin pariterapiaa, mutta et halunnut.

Sinuun ei voinut luottaa. Pyörittelit meidän pientä perhettä juurin niin kuin itse halusit. Lupasit jotain ja peruit kaiken. Lapsemme harrasti lauantaisin toisella paikkakunnalla, jonne minä hänet aina kuskasin. Sinä monesti perjantai-iltana viinipäissäsi lupasit viedä häntä ja aamulla et ollut tietäkseenkään. Näin sait minun lauantait monesti kaaoksen valtaan, kun olin jo suunnitellut, mitä teen, mutta sitten pitikin lähteä muutaman tunnin harrastusreissulle. Ennen sitä minun piti tehdä lounas valmiiksi, lapsikin söi ennen lähtöä (klo 10.00) ja kun tulin takaisin klo 13, siivosin, mitä jaksoin, lenkitin koirat ja aloin tekemään ruokaa. Tykkäsin lauantaisin kokkailla parempaa ruokaa alkuruokineen. Oli kiva katsella keittokirjasta tai netistä ohjeita ja tuusata keittiössä muutama tunti ihanien tuoksujen keskellä. Koko perhe oli syömässä ja lapset kiittivät hyvästä ruuasta. Mitä teit sinä? Joskus kiitit, usemmiten et edes kiittänyt. Nousit pöydästä ja jätit astiatkin siihen, joskus veit ne altaaseen, mutta et koneeseen. Ruokailun loputtua jäin monesti yksin pöytään istumaan, mietin, että onko tämä tämän arvoista. Joskus itkin, kun oli niin surullinen olo. Joskus huomasit, että itkin, mutta et sinä halunnut tietää syytä itkuuni etkä osannut ikinä lohduttaa. Silittää tai halata tai sanoa että älä huoli, kaikki järjestyy ja minä autan.

Et osannut. Etkä halunnut. Se oli sinusta niin hienoa, kerta toisensa jälkeen, saada minut itkemään ja sitten olla muina miehinä, koska asia ei koske sinua ja sinä et ole tehnyt mitään väärää tai jos olet, et ole kuitenkaan YMMÄRTÄNYT, koska jos olisit ymmärtänyt, et olisi tehnyt niin?! Järjetöntä. Sinä nautit toisen ihmisen pahasta olosta ja halusit aiheuttaa sitä usein. Silti minun olisi pitänyt olla valmis esim. seksiin tai kuuntelemaan juttujasi, vaikka minut oli juuri lytätty, tallottu ja unohdettu.

Sain pitkästä aikaa sinulta sähköpostia. En meinannut uskoa lukemaani. Miten voit olla noin kylmä ja kammottava??? Syytit minua kaikesta. Että minä olen aiheuttanut lapsillemme kärsimyksiä, en ole heille kertonut ja selittänyt miksi muutin kotoa. Vanhemmasta lapsestamme sanoit, että minä mustamaalaan hänelle isäänsä ja kerron kuinka paska isä hänellä on, että lapsi ei luontaisesti katkaise välejään vanhempiin, vaan se johtuu aina manipuloinnista ja että lapsemme sen vielä tulee huomaamaan ja tajuaa millainen olen. Että edestäsi löydät tämänkin asian. Kerroit, kuinka itse olet tehnyt kaikkesi, että ero olisi mahdollisimman helppo ja minulle teit sen kannattavaksi maksamalla rahaa. Pääsin lähtemään ilman velkoja ja rahaa tilillä, sinulle sen sijaan jäi vain velkaa. Että hän on ollut tässäkin asiassa se suuri hyväntekijä ja minä pelkkää, kärpäsenpaskaa, jos nyt sitäkään. Että kaikki ihmiset ovat ihmetelleet, kuinka olen "jättänyt elatusmaksut maksamatta" alaikäisestä lapsestani ja että joku psykologi oli sanonut, että olen ajatellut vain ja ainoastaan itseäni, en yhtään ketään muuta. Kirjoitit, että minä en saa laittaa sinulle sähköpostia kuin hätätapauksissa, minut on nimittäin hänen työpaikallaan ilmoitettu häirikkölistalle. Ja että tämä sähköposti oli sinun viimeisen posti minulle. Lopettelit mailisi sanoihin:

"En oikein tiedä, mikä minun puoleltani tässä on voinut mennä pieleen?"

Rakas exäni, elämme kovia aikoja. Joskus se vasen, tahi oikea käsi ei tiedä, mitä se kolmas käsi tekee. Ja joka toisia syyttää, se itse on. (Isä Nitro).

Minä voin nyt unohtaa sinut, sinä olet saanut sanotuksi kaiken sen, minkä olet vielä halunnut minulle kertoa. Viestisi oli ahdistava, kuristuin hetkeksi. Mutta, vielä minussa henki pihisee!

Tässä viestissä minä olen saanut sanottua vain pienen osan ja senkin aika lempeästi. Sinulle en tätä koskaan lähetä enkä myöskään koskaan tule vastaamaan viimeiseen mailiisi enkä kirjoita sinulle enää yhtään sähköpostia. Minä tiedän, miten asiat menivät ja osaan jo lukea kirjoituksiasi niin, että käännän kaikki asiat toisinpäin.

ps. hyvin todennäköisesti lapsemme ei tule kutsumaan sinua ylioppilasjuhliinsa (ja se on ollut hänen oma päätöksensä)

Kirjan kannet kiinni.

-Tähti