Olin 16, kun alkoin käyttämään alkoholia suhteellisen säännöllisesti. Lähes joka viikonloppu olin kavereiden kanssa menossa ja hyvin usein alkoa oli mukana. Ensin ei oikein tiennyt, mitä olisi juonut tai miten paljon, joten minttusuklaaliköörit ja lonkerot tuli oksennettua muutamaan kertaan. Kun täytin 18v ja sain ajokortin, olin välillä kuskina, mutta enimmäkseen kaverin kyydissä kaljapullo kädessä. Välillä vedettiin kunnon kännit ja välillä vähemmän. Monesti oltiin keskiviikkona, perjantaina ja lauantaina baarissa. Joskus maanantainakin. Halusin juoda ja pitää hauskaa. Siitä se alkoi, että oikeen mihinkään ei viikonloppuisin halunnutkaan enää mennä selvinpäin.

Tapasin tulevan aviomieheni ollessani 19v ja baarissa tietenkin. Hänkin käytti alkoa samaan tyyliin kuin minä, joten siitä tuli "yhteinen harrastus". Kyllä siinä meni yleensä kaikki vikonloput kaljotellessa. Baareissakin käytiin.

Ensimmäistä lasta odotin 25-vuotiaana ja koko raskausajan olin ilman alkoa sekä imetysajan. Mutta siitä se nopeasti taas lähti samaan malliin, paitsi että meistä toinen otti viikonloppuisin vähemmän ja huolehti lapsesta, että toinen sai "rentoutua" rauhassa. Toinen raskaus oli 28-vuotiaana ja jälleen olin täysin raittiina, raskausaikana mun ei koskaan tehnyt mieli edes juoda, olin niin innoissani tulevasta vauvasta! Imetys meni toisen kohdalla niin, että kun viikonloppuisin imetin illalla viimeistä kertaa, niin sen jälkeen join 2-3 kaljaa. Sittemmin määrät nousivat. Harvoin olin kotona humalassa, mutta tottakai pienessä hönössä.

Parisuhteen ongelmat lisääntyivät, lapset kasvoivat ja viini tuli vahvasti kuvioon mukaan, oli kiva viikonloppuisin ottaa viiniä. Kohta tehtiin reissuja Tallinnaan, että saatiin halvempaa viiniä ja kaljaa, ja niiden reissujen jälkeen ottaminen oli melkein jokapäiväistä, meillä molemmilla. Lasten kuskaaminen harrastuksiin oli minun vastuulla, mies ei halunnut vaivautua, jotan se onneksi rajoitti minun juomista. Lauantai-aamuisin piti olla klo 10 ajokunnossa. Rehellisyyden nimissä, välillä olin kauhuissani, että olenko. En koskaan juonut mitään väkeviä ja todella harvoin join aamuyölle, puolen yön aikaan sänky kutsui.

Avioeron tullessa ja yksiöön muuttaessa, kaikki tavallaan räjähti käsiin. Join joka päivä ja juon edelleen. On todella vaikeaa päästä eroon alkosta. Asun pienellä paikkakunnalla, joten AA-kerhoon en todellakaan kehtaa mennä, mutta olen nyt netistä etsinyt vertaistukea. Tarinoita löytyy paljon ja haluan saada juomiseni järkevälle tasolle. Tänään en ole ottanut mitään ja olikin ihana ilta. Lähdin lenkille klo 20.30, sitten suihkuun ja kuppi teetä. Aivan täydellinen ilta! Mutta vielä lenkille lähtiessä mietin, että taidan laittaa kaljan kylmenemään ja juon sen yhden, kun tulen. Sitten tajusin, että ei se siihen jäisi, ottaisin viiniä pari lasillista ja ilta olisi sitten "pilalla".

Viimeksi olen ollut ilman alkoa tasan viikko sitten, maanantain. Sen jälkeen joka päivä ja juhannuksena enemmän, tuli valvottua aamuyölle joka ilta. Olinkin sitten sunnuntaina ihan poikki, tosin me lenkkeilimme pitkiäkin lenkkejä viikonloppuna. Mutta kun nukkuminen jää liian vähälle, niin sen kyllä tuntee.

Minulla on selkeästi jonkunverran alakuloisuutta, ja se johtuu alkon käytöstä. Kokoajan on huono omatunto ja taistelen itseni kanssa. Paino nousee, kaljamaha löytyy ja kasvotkin on vähän turvoksissa. Ei tahdo jaksaa mitään, normi siivoaminenkin tuntuu aika työläälle, mieluummin sitä istuu sohvalla juomassa viiniä. Ja vihaa itseään.

Yritän olla huomisenkin juomatta. Minun on selätettävä tämäkin kriisi elämässäni, kun huolia ja murheita on muitakin, mihin en itse voi vaikuttaa. Mutta tähän voin, tosin vaikeaa se on. Se on niin helppo ottaa, kun ei ole kukaan katsomassa, vahtimassa. 

On multa liian helppoa näet siivet nyppiä.

Mukavaa kesää :)

-Tähti