Parisuhteiden ongelmien rinnalla mietin, miten pärjään syksystä alkaen itseni kanssa. Esikoinen muuttaa elokuussa toiselle paikkakunnalle opiskelemaan, joten minä saan vihdoin oman makuuhuoneen, jee! Siinä se paras kohta tässä asiassa olikin, nimittän pelottaa jäädä melkein yksin.

Miten pärjään, kun olen tottunut olemaan perheen keskellä? No, perhe hajosi kauan aikaa sitten, tyttö jäi luokseni asumaan. Poika käy viikottain pari-kolme-neljä päivää olemassa minun luona. Mutta hän on menossa kavereitten kanssa niin paljon, että näen häntä todella vähän, joten turha kuvitella hänen pitävänsä minulle seuraa. Miesystäväni luona käyn todennäköisesti samaan tyylin kuin ennenkin, eli viikolla pari kertaa iltaisin ja viikonloput olemme yhdessä. Hänellä on lapset aina viikolla, joten en viitsi heitä olla häiritsemässä kovin usein. Ja sitäpaitsi, minulla on oma koti ja tekemistä täälläkin. Tulevaisuudessa on vaan yhä enemmän omaa aikaa.

Lisäksi tiedossa on töistä lomautuksia eli enemmän vapaata, mutta vähemmän rahaa.

Minun täytyy oppia olemaan oikeasti yksin ja tekemään sellaisia asioita, joista tykkään. Käydä lenkillä, ehkä opetella taas juoksemaan (se olis huippua!!), kuntosali on 100m päässä ja siellä vois alkaa käymään taas ryhmäliikuntatunneilla. Kaipaan kyllä spinningiä! Kirjastossa myös on kiva viettää aikaa, olen tykännyt, aikana ennen lapsia, käydä rauhassa lueskelemassa lehtiä siellä.

Miltä musta sitten tuntuu, kun päivä toisensa jälkeen huomaan olevani yksin kotona? Tulen töistä kotiin eikä täällä ole ketään. Teen ruokaa vain itselleni. Pyykkiäkään ei tarvitse pestä kovin usein. Koirankarvoista ei tarvitse ärsyyntyä, sillä tytär vie koiransa mennessään. Tuntuu, että elämä on kiertänyt ympyrän ja olen nuori aikuinen jälleen, etsimässä omaa tietä. Opettelen uudestaan elämään itsekseni. Paitsi että vastuuta on enemmän ja huolta vähän kaikesta.

Olen tietenkin ihan innoissani tästä uudesta sivusta, minkä joudun kääntämään. Ja näinhän sen pitääkin mennä. Kukaan ei ole sotkemassa kotona, joten kun siivoan, niin illalla on edelleen siistiä. Voin järjestellä tavarani ihan miten tahdon. Saan oman makuuhuoneen ja haluan sisustaa siitä pikkkuhiljaa kauniin ja viihtyisän. Olen aikuinen nainen, oman elämäni herra ja nyt siitä pitää nauttia!

Mukavaa kesän jatkoa!

-Tähti