..Sä oot kerran jo hiljaa elänyt niin kuin pyydetään
Ja tosi hienosti jaksoit sitäkin roolia esittää
Mut älä unohda, että nyt lopultakin on sun vuoro taas
Ja mä voin luvata, ettei se satuta, kun kaiken pudottaa

Sä alat vihdoin viimein käsittää, ettet sä tarvii lupaa keneltäkään
Oot liian kaunis häpeemään etkä voi yhtään mitään menettää
Joten anna mennä
Joten anna mennä
Kaunis rietas onnellinen..

Pari viikkoa on mennyt uuden elämän opettelussa. Ja nautin ihan täysillä! Mulla on oma, nätti koti, jossa todellakin viihdyn. Poika oli luonani viime viikolla to-la ja meillä oli kivaa. Hänestä on kasvanut ihanan fiksu nuori mies ja hän tykkää käydä ammattikoulua. Puheli minulle kaikenmaailman asioita, koulukavereista, heidän tyttöystävistä ja sitten opiskelusta. Tyttöni oli viime viikonlopun koulun asuntolassa, tulevana viikonloppuna hänkin tulee luokseni.

Vapauden tunne on aika mahtava tunne. Kun saat vihdoin elää niinkuin itse tahdot. Kukaan ei ole sanomassa, mitä pitäisi nyt tehdä ja määräilemässä vähän kaikkea, levittämässä ahdistusta. Pääsin eroon sitä päällepäsmäristä ja nyt osaan todella arvostaa omaa rauhaa. Edelleen muistelen kaikkea, mitä exän kanssa tulikaan koettua ja kuinka huonosti hän minua kohteli. Itse olen jo puhunut omille lapsilleni, että jos suhteessa tuntuu olevan jotain vikaa, joku asia ei vaan ole hyvin ja se vaivaa ja harmittaa, niin kannattaa todella miettiä, jääkö siihen suhteeseen. Kaikkea ei kannata sietää, kuten itse tein.

Jos joku olisi minulle sanonut silloin, kun olin parikymppinen, että millainen kunnon suhteen tulisi olla, niin ehkä olisin jättänyt sen suhteen. Valitettavasti minä luulin, että sellaisia ne kaikki suhteet ovat ja huonoa kohtelua nyt vaan pitää sietää. Nyt olen sellaisessa kunnon suhteessa, jossa toinenkin osapuoli on aikuinen. Hän ottaa vastuuta, antaa aikaa, ymmärtää, lohduttaa, auttaa ja tekee asioita. Hän ei jää sohvanpohjalle huokailemaan, vaatimaan minulta kaikkea, sotkemaan ympäristöä ja alistamaan toisia. Nautin niin paljon mieheni seurasta ja meillä on kivoja yhteisiä harrastuksia, joita exän kanssa vaan ei koskaan ollut. Vatsalääkkeeni olen jo täysin unohtanut! En ole tarvinnut sitä enää pitkään aikaan ja vatsani on ihan hyvässä kunnossa. Imodiumia käytän edelleen, mutta senkin käyttöä olen onneksi pystynyt vähentämään. On aivan ihmeellistä, kuinka nykyään voin lähteä nopeastikin heti ruokailun jälkeen jonnekin. Lenkille, kauppaan, autoilemaan.. Ennen ei olisi tullut kuuloonkaan, vatsa olisi mennyt samoin tein sekaisin, kun olisi pitänyt lähteä. Mieheni on valanut minuun pikkuhiljaa uskoa, että kyllä mä pärjään ja eihän se edes ole ongelma, jos vatsa menee sekaisin. Etsitään vessa tai aina löytyy jostain sen verran metsää, että sinne vaan.

Minua on autettu paljon ja se on helpottanut elämääni. Olen saanut tukea, vertaistukea ja olen avautunut muutamille läheisille ihmisille. Puhuminen tekee hyvää, vaikka se vaikeaa välillä onkin. Jutellessa voi tajuta sellaisia asioita, joita ei vaan yksin miettiessä tule mieleenkään. Lisäksi se toinenkin helpommin avautuu, kun itsekin on avoin. Ainoa isompi ongelma minulla nykyään on raha, koska meillä on aika isoja lomautuksia töissä. Elokuun tili oli puolikas normaalista ja se tuntuu. Menot on aika minimissään ollutkin aina, mutta nyt on todellista haastetta. Itse pärjään kyllä hyvin, ruoka yhdelle / kahdelle /kolmelle ei hirveitä maksa, mutta pelkään että lapsilta tulee koulukirjamaksuja tms.. Sitten kun liitosta alkaa korvaukset juoksemaan, niin pärjään kyllä. Kovasti tekisi mieli reissuun, toivon että loppusyksystä pääsisin vaikka lyhyelle hotellilomalle Suomeen, ulkomaille en todellakaan usko pääseväni. Ehkä Tallinnaan, se olisikin aivan ihana paikka käydä!

Tsemppiä syksyyn kaikille :)

-Tähti