Olen viime aikoina silloin tällöin joutunut muistelemaan entistä elämääni exän kanssa. Lueskelen keskustelupalstoja ja niissä tulee välillä vastaan sellaisia juttuja, joissa aika ilmiselvästi toinen osapuoli on narsisti. Esimerkkinä keskustelu, jossa ihmeteltiin, kuinka jotkut ihmiset katoilevat paikalta ja jättävät puolison mahdollisesti ilman rahapussia ja kännykkää ulkomailla ties minne. Toinen sitten paniikissa yrittää päästä esim. takaisin hotelliin, jossa puoliso täysin tyytyväisenä jo odotteleekin. Tai menevät yhdessä kauppaan, mutta puoliso katoaa sieltä ja kun toinen tulee kaupasta pois, on puoliso siirtänyt auton jonnekin ihan muualle ja kattelee sieltä tyytyävisenä, kun toinen on paniikissa ja etsii autoa.

Itselleni tuli tuosta parikin muistoa. Olimme eräässä pikkukaupungissa ja reissu oli minun toiveeni, sillä halusin kovasti nähdä sen joulutorin. Olin puhunut siitä exälleni paljon ja olin innoissani, kun lähdettiin. Paikka oli meille ennestään tuttu, exäni osasi siellä kulkea, mutta minun suuntavaistolla en uskonut joulutoria löytäväni. Sitten koitti päivä, kun sinne lähdettiin. Oli jo ilta, kun kävelimme etsien toria. Satoi vettä, lunta ei ollut missään, paleli ja kaikki olimme hieman väsyneitä. Mieheni johti joukkoa (meidän lapset oli mukana) ja hän ei vaan tuntunut yhtään tietävän, missä se tori oli. Hän, joka ei KOSKAAN eksynyt missään, osasi samointein ajella Berliinin keskustassa eksymättä, niin ei nyt vaan "löytänyt" sitä toria millään, vaan käveltiin ja käveltiin ja oltiin ihan märkiä. Itse vain seurasin miestäni, luotin häneen tietenkin, huppu oli päässäni sateen takia ja kävelin pää painuneena. Sitten viimein tajusin, että nyt mennään ihan väärään paikkaan! Sanoin exälle, että tuonne ei ainakaan mennä, siellä se ei ihan varmasti ole! Käännyin takaisin, lapset halusi jo päästä hotellille ja ex löntysteli kaukana perässämme kiukkuisena, kun olin uskaltanut kyseenalaistaa HÄNEN suunnistustaitonsa! Minun johdolla viimein joulutori löytyi, mutta kaikki se hyvä ja odottava fiilis oli poissa. En jaksanut itsekään siellä kauaa katsella, tarjosin exällekin glögit ja sitten lähdimme pois.

Nyt olen ihmetellyt, että kuinka ihmeessä ex VIITSI kävellä itsekin siellä sateessa? Millainen ihminen oikeesti viitsii nähdä noinkin paljon vaivaa, että saa toisen harmistumaan? Että saa toiselle pahan mielen? Narsisti, narsisti nauttii niin paljon, että voi aiheuttaa toisille pahaa oloa ja hämminkiä. Se tekee sen silläkin kustannuksella, että maksettu ulkomaanmatka on ihan pilalla hänen toimiensa vuoksi. Ja MINÄ, idiootti, vielä tarjosin hänellekin glögiä!!! Jos nyt ikinä tulisi samantyyppinen tilanne, niin en todellakaan tarjoaisi muuta kuin potkun perseelle.

Toinen asia, mikä tuli mieleeni, on se, kun exän kanssa kävimme kaupassa. Jos hän otti ostoskärryt, niin hän katosi samointein kauppaan. Hän purjehti tyytyväisenä ties missä ja minä keräilin ostoksia syliini ja yritin löytää häntä. Vaikka olin hänelle kiukkuinen, kun vihdoin herran löysin, hän monesti katosi uudestaan. Koko kauppareissuhan menee pilalle siksi, että puolisolla menee aikaa suunnattoman paljon toisen etsimiseen. Ei siinä välttämättä enää sitten jaksa kaikkia tavaroitakaan hakea, kun on tullut muutamia kilometrejä käveltyä. Kenen etu tämmöinenkin käytös on - en tajua mutta ex varmasti nautti, kun sai taas kaiken sekaisin.

Jälkeenpäin sitä tosiaan voi vain hämmästellä, kuinka on voinut tuommoisen ihmisen kanssa olla yli 20 vuotta! Kuinka hänen käytöstään on joutunut sietämään, häpeämään ja selittelemään kaikille. Ja herra itse ei vaan tajua eikä myönnä tehneensä mitään koskaan ikinä tahallaan, koska hän RAKASTAA vaimoaan ja perhettään eikä tekisi heille koskaan mitään pahaa. Silmät suurina, tyhjä katse ja suu auki. Hän ei ymmärrä.

Minulla vei liian kauan, että lähdin. Mutta kun on lapset, talo ja yhteinen elämä, ei lähtö ole mikään helppo. Muutamia vuosia vei, kunnes päätös kypsyi loppujenlopuksi aika nopeasti. Enkä ole katunut, eroa en ole katunut yhtään. Olen paljon terveempi, olen palannut siksi ihmiseksi, joka olin aikaisemmin, yli 20 vuotta sitten.

Ihanaa marraskuuta kaikille!

-Tähti