Olen liittynyt siis deittipalveluun ja onhan siellä kaikenlaisia miehiä. Se on oikeasti säälittävää, kuinka huonosti miehet kirjottaa. Kuulemma myös naiset on aika huonoja kirjottamaan.

Ihan perussääntöjä:

  • Isot alkukirjaimet, pilkut ja pisteet. Muuten on vaikeeta joskus ymmärtää, mitä tarkoitetaan kun kaikki sanat on samassa pötkössä. Kirjoita mieluummin koneella kun puhelimella.
  • Yritä kirjottaa jotain asiaa. Kysy miten on päivä mennyt, olitko töissä tai mitä teet iltaisin kotona tms.. 
  • Kysele! Kun nainen/mies vastaa, niin kysy jotain, muuten keskustelu tyssää! Ei kukaan jaksa sellaista, mikä ei johda mihinkään.
  • Älä kysy ensimmäisenä kuitenkaan avainta kuva-albumiin tai seksiä tms.. Yleensä ihmiset haluaa ensin vähän tutustua toiseen.

Itse kirjottelin jokaiselle miehelle, joka edes jotain yritti kertoa. Se, että lopulta kirjottelin enää kahdelle, nyt enää yhdelle, johtuu siitä, ettei muut keskustelut johtaneet yhtään mihinkään. Ehkä olisi ollut mielenkiintoisia miehiä tarjolla muitakin. Itse tein alotteen kolmelle, joista kukaan ei vastannut minulle takaisin. En ole ruma, vaan kaunis 47v nainen.

Tämä yksi mies, jolle kirjottelen, on ihan tavallisen oloinen suomalainen mies. Hänen kasvonsa tekivät minuun jonkunlaisen säväyksen, vaikkei häntä kovin komeaksi voi sanoa. Olemme kirjoitelleet nyt reilun viikon ja suunnittelemme tapaamista. Minulla on vähän perhosia vatsassa, jännittää. 

Entisen miesystäväni kanssa olemme ystäviä ja pidämme yhteyttä. Olen kuitenkin nyt vihdoin saanut taottua kallooni, että hänellä on uusi nainen ja hän on mennyt eteenpäin ja suhde on vakava. Minunkin vaan pitää mennä ihan oikeasti eteenpäin. Kovasti on edelleen tunteita entistä kohtaan ja hänelläkin minua kohtaan. Mietin myös niin, että jos meidät on tarkoitettu olevan vielä joskus yhdessä, niin niin tulee käymään. Mutta en jää odottamaan enkä jätä elämääni elämättä sen takia.

-Tähti