Minä olen kiltti nainen, sinisilmäinen ja arka. Minua oli helppo manipuloida vuosikymmeniä. Minä en uskaltanut avata silmiä aikaisemmin, odotin että lapset on jo isompia. Toinen onkin jo muuttanut kotoa pois, toinen on aikuisuuden kynnyksellä. Onneksi en uskaltanut avata, sillä kun lapset olivat pieniä, en olisi ikinä pystynyt tästä suhteesta lähtemään. Voin vain kuvitella, kuinka hankalaksi mies olisi elämäni tehnyt.

Koska olin kiltti ja arka, minua ei tarvinnut lohduttaa koskaan, enhän oikein osannut sitä pyytääkään. Minua ei tarvinnut varoa, koska en yleensä kyseenalaistanut hänen toimiaan. Yleensä, sillä joskus kyllä ihmettelin asioita, mutta kun hän suuttui kyselyistä, niin vuosien kuluessa en sitten enää kysellyt mitään. Minut oli helppo mitätöidä ja alistaa, enhän osannut pitää puoliani. Minulta ei tarvinnut pyytää anteeksi, sillä minä olin syyllinen kaikkeen. Minulle ei tarvinnut selitellä menoja, koska en niiden perään uskaltanut kysellä. Minulle ei tarvinnut antaa rahaa, jos itselläni oli tiukkaa, koska hänelläkään "ei sitä ollut". Minun kanssa oli helppo olla, koska en halua olla vihainen, teen sovun millä hinnalla tahansa, eli lopulta myönsin olevani syypää kaikkiin riitoihin, vaikka en ollut. Mutta vain sillätavalla pääsimme taas eteenpäin.

Mies oli hyvin itsekäs, ei halunnut jakaa mitään kaunista ja hyvää kenellekään. Häneltä ei saanut hellyyttä, oikeaa rakkautta eikä kunnioitusta. Hän oli tyytyväinen vain silloin, kun kaikki tanssivat hänen pillinsä mukaan. Pillikin vaihtui niin nopeasti välillä, ettei tiennyt miten tanssia, mutta tanssittiin kuitenkin. Hän määräsi, miten kaikki tehdään; milloin talossamme korjataan mitäkin, millaiset autot hänellä on (minulla ei ole ollut omaa autoa 20 vuoteen..), kuinka paljon asuntolainaa "pitää" lyhentää, minkä minulle on sopiva ammatti, millaisten ihmisten kanssa on hyvä seurustella ja pyytää käymään, missä milloinkin matkustelimme, mitä laskuja minä maksan ja mitä hän, mitkä kotityöt kuuluu minulle (kaikki) ja mitä hän tekee (ajaa ajettavalla ruohonleikkurilla nurmikot eikä tahdo sitäkään jaksaa).... Lista on loputon.

Hän oli ilkeä minulle monta, monta kertaa. Hän ivasi ja ilkkui ongelmistani, katsoi halveksuen kun itkin asioita hänelle. Oli olevinaan tukena ja lupasi auttaa, mutta kun se hetki tuli, että olisin apua tarvinnut, niin ei ollut tietäkseenkään. Ei todellakaan auttanut.

Ja minä ajattelin, että tämmöistä tämä avioliitto nyt vaan on, että tämä on normaalia ja näillä mennään. Että muillakin on samaa paskaa, pääasia ettei kumpikaan ole pettänyt, ei tuhlaa rahoja johonkin nettipeleihin eikä ole alkoholisti.

Henkinen väkivalta, se ei tullut edes sanana mieleeni.

-Tähti