Olin hyvinvointilomalla, jossa oli joukko minulle entuudestaan tuntemattomia naisia. Ja se, mitä huomioin, oli minulle itselle todella outoa ja en vaan ymmärrä koko juttua.

Tulin lomapaikkaan innoissani ja halusin tutustua mahdollisimman moneen naiseen ja kuulla heidän tarinoitaan ja kohtaloitaan. Ja halusin tietenkin myös avautua itsekin elämäni kriiseistä.

Ensimmäinen kokoontuminen oli salissa. Kun menin sinne, suurin osa oli jo paikalla. Yritin tervehtiä kaikkia, mutta kukaan ei edes katsonut minua. Olinko näkymätön? Sitä rataa jatkui ihan koko loma, onneksi vain viikonloppu. Yritin olla avoin ja keskustella, mutta naiset ei edes katsoneen minuun päin, kävelivät nopeasti ohitse tai teeskentelivät kuuntelevansa ja sitten alkoivat puhumaan muille ihan muista asioista. Lauantai-iltana mentiin ravintolaan ja ajattelin että kun porukka ottaa juotavaa, niin viimestään silloin meillä on niin hauskaa, että nauretaan vedet silmissä. No ei ollut. Osittain ihan hyvää keskustelua virisi meidän pöydässä. Yksi nainen erityisesti oli äänessä ja häneltä kyselinkin jotain. 

Lähdin ravintolasta ensimmäisten joukossa pois, olin ihan itku kurkussa. Itkin huoneessani. En voi ymmärtää, mikä mussa oli vikana? Olin ystävällinen, kyselin mielestäni sopivasti muilta asioita, en tunkeillut mutta juttelin kohteliaasti, yritin kuulua porukkaan. Minusta tuntui että olin täysin ulkopuolinen, kukaan ei kysynyt minulta mitään. Yksi nainen, koko porukasta, koko loman aikana, kyseli multa jotain, ei kukaan muu. Ei kukaan. Ja meitä oli 15.

Kerran tulin hotellin aulaan, jossa meillä piti olla kokoontuminen ja siellä oli mun lisäksi yksi nainen. Aloitin hänelle juttelemaan, että oletko ennen käynyt tämmöisillä lomilla, missä asut, onko sulla lapsia jne.. ja hän vastaili kyllä, mutta ei kysynyt multa yhtään mitään. Ja sitten hän mutisi jotain ja pakeni vessaan. Oin ihan hämmästynyt. Kuinka aikuiset naiset käyttäytyvät noin!

Olis tosi kiva tietää, mikä oli se ongelma minussa. Miksi toiset tutustuu helpommin, miksi minuun ei halunnut kukaan tutustua? Mietin, että oliko ulkonäköni sellainen, etteivät he halunneet jutella. Mutta kyllä tuommoiseen porukkaan mahtui niin monenlaista naista, että ei se voi syy olla. 

Olen myös miettinyt, olenko hiukan liian herkkä ja otan itseeni asioista, joita ei välttämättä muut edes huomaa? Olen päättänyt olla reippaampi ja työntää sellaiset ajatukset kokonaan pois, että "mikä minussa on vikana". Ei mikään ole vikana. Olen ystävällinen, en ilkeä enkä itsekäs, otan muut huomioon ja osaan jutella ja kysellä. Joten en voi muuta sanoa, kuin pitäkää tunkkinne. Harmi, että oli noin tyhmää porukkaa. Töissäkin on hauskempaa :)

 

- Tähti