Olen ylpeä itsestäni!

- uskalsin tehdä ison ratkaisun elämässäni, se oli pakko tehdä, se pelotti ja vei paljon voimia

- hommasin asunnon ja auton

- pärjään omillani

- minulla on hyvät välit lapsiini

- olen puheväleissä myös ex-anopin, appiukon ja exän sisarusten ja heidän puolisoiden ja lasten kanssa

- saan olla pitkästä aikaa oma itseni

Minusta on tullut hyvällä tavalla itsekkäämpi. Itsetuntoni on kasvanut, luotan jo siihen, että pärjään. Tärkein opetus tässä eroprosessissa on se, että kaikki järjestyy ajallaan, ei kannata hätiköidä eikä väkisin yrittää, jos joku asia ei luonnistu. Jossain vaiheessa se sujuu kuin itsestään!

Ensi viikolla tulee jo 3kk eronneena naisena. Aika kuluu yllättävän nopeasti! Olen ottanut oman sukunimeni takaisin ja se tuntuu niin oikealta, sen niminen minun pitääkin olla. Minulla oli toinen sukunimi 20 vuotta ja se oli vain avioliittoni takia. Nyt olen palaamassa siihen itseeni, joka olin aikanaan, kaikilla elämän alueilla.

Ihana helmikuu on alkanut ja olen jopa käynyt hiihtämässä rakkaani kanssa, olen niin tyytyväinen itseeni! Mieheni tykkää liikkua ja rakastaa hiihtämistä. Hän on niin ihana, hiihtelee minun vierelläni sen matkan kun hiihdän ja sitten kiertää vielä reilun tunnin lenkin itsekseen, kun minä jo menen kotiin. Viime viikonloppuna hiihdin 5km ja nyt 8km. Se tekee kyllä niin hyvää ja on todella ihanaa, kun hän tsemppaa ja tukee minua, mutta ei todellakaan pakota mihinkään.Haluan kaivaa itsestäni esiin sen liikkuvan tytön, joka joskus olin. Suurin haaveeni on että jaksaisin juosta! Joskus treenasinkin yksin ja jaksoin 40min juosta. Sitten se lopahti ja jäi, välillä yritin aloittaa mutta ei siitä enää mitään tullut.Yhdessä tekeminen on vaan aivan erilainen motivaattori! Mieheni kanssa suunnitellaan aina viikonlopun ruuat yhdessä, syödään paljon lihaa, kanaa tai kalaa, perunoita ja kasivksia ja salaattia joka kerta. On aivan mahtavaa, että toinen tekee ruokia ja käy kaupassa ja huolehtii, että kaikkea on ja osaa tehdä todella hyvää ruokaa. Ei siis todellakaan mitään nakki-makkara-lihapiirakka-pizza -linjaa, mikä oli exän suosiossa.

Minulla meni semmoinen 10kk, ennenkuin alkoi tuntua siltä, että jaksaisin taas liikkua enemmän. Eroprosessi on ollut niin voimia kuluttava ja raskas asia, ja se on vaikuttanut minun ihan joka asiaan, fyysiseen ja henkiseen. Ensin ajattelin, kun muutin omilleni, että nythän minulla onkin aikaa lenkkeillä. Kävinkin lenkillä, mutta erittäin epäsäännöllisesti, en vaan jaksanut. Sitten pikkuhiljaa tajusin, ettei mun tartte jaksaa. Kaikki ajallaan ja joskus varmasti jaksan taas. Elämän kriiseissä pitää antaa aikaa itselle ja kuunnella, miltä milloinkin tuntuu, mikä tuntuu hyvälle. Pakottamalla ei asiat etene etkä voi itseäsi kovin kauaa huijata. Kroppa kyllä kertoo, jos rasitusta on liikaa. Nuo asiat tajusin vähitellen ja parhaiten niin, että kuuntelin miestäni. Hän jaksoi ymmärtää ja antoi minulle aikaa setviä asioitani ja tunteitani ja kehotti lepäilemään. Nyt meillä alkaa olla sellainen suhde, mistä tykkään kovasti! On paljon rakkautta, toisen kunnioitusta, haleja, läheisyyttää, mukavaa ruuanlaittoa, ihania ulkoiluhetkiä ja hassuttelua. Kaikkea kivaa ja positiivista! Aivan kuten suhteessa pitääkin olla.

Aurinkoisia päiviä ja rakkautta kaikille!

-Tähti :)